Joskus asian viimeistely ottaa aikaa. Nyt siinä meni kolmisen vuotta (!!), mutta hyllyyn rakennetun astiakaupan yläkertaan muuttanut vastaanotto on viimein valmis. Astiapuoti valmistui melko tarkalleen kolme vuotta sitten, eikä sinne paljoa sen jälkeen ole muutoksia tullut.
Blogi muutti tässä vaiheessa uuteen osoitteeseen, vanha vuodatuksen blogi viettää eläkevuosiaan täällä.
Pienempänä projektina tässä välissä, siitäkin jo pari vuotta aikaa, oli tämä 3-ulotteiseen taulunkehykseeen tehty roombox:
Vastaanoton valmistumista hidastivat ennen kaikkea nuket, jotka olivat ensimmäiset (ja hyvin todennäköisesti myös viimeiset) itse tekemäni. Päät ja yläraajat muotoilin fimosta kauan sitten, mutta niiden henkiin herättäminen pysähtyi aina vartaloiden rakenteluun. Ohjeita nukkerakentamiseen en missään vaiheessa etsinyt, eikä omista kokeiluista seurannut kuin lievää ärtymystä ja surkuhupaisia virityksiä. Lopulta tein naispotilaan vartalon piipunrasseista, joiden ympärille kiedoin kangassuikaleita. Vartalo on siis taipuisa ja yläraajojakin saa olkapäistä liikuteltua.
Paidan tein t-paidan helmasta. Kuvan etsin netistä, pienensin ja tulostin siirtopaperille, siis sellaiselle, josta sen sai silittämällä siirrettyä kankaalle.
Lääkärin vartaloksi päädyin lopulta amputoimaan vanhan kunnon herra Martin Hammondin vartalon rintalastasta alaspäin. Suurin koskaan tehty elinsiirto, muuten. Ja vielä kenkineen.
Roolijako tuli selväksi jo päitä muovatessa. Potilaan suu on nielun tutkimista varten ammollaan.
Lääkärin käden muotoilin spaattelia kannattelemaan.
Takin ompelin käsin vanhasta ohutkankaiseseta topista. Osan saumoista vain taitoin ja liimasin niin, ettei reuna lähde purkautumaan. Kuulakärkikynät etutaskuun tein klemmarin pätkistä, joista otin vielä reilun millin pätkät muovikuorta pois.
Puolipelottavan lääkärimiehen hiukset ovat huovutusvillaa, ja potilaan peruukkia varten leikkasin pienen suortuvan nuken hiuksista.
Läppärin tilasin laiskuuttani valmiina ja vaihdoin siihen vain sopivamman nettisivun.
Tietokoneella on auki Terveysportin sinuiittitiedosto ja toisessa välilehdessä Terveysportin etusivu.
Kuvan otin printscreeninä, siirsin Wordiin, pienensin ja säädin mittoja, kunnes tulostettu versio sopi näyttöön. Päälle lisäsin palan piirtoheitinkalvoa.
Akuuttihoito-opas on päivystäjän käden ulottuvilla.
Stetoskooppi on Littmannin Master Classic II, jossa on yhdistetty kalvo- ja suppilo-osa, värinä Navy Blue. =) Stetarit tein klemmarista ja pienestä hakaniitistä. Kuuntelupään maalasin paksusti metallihopeamaalilla, jonka osin kuivuttua muotoilin siitä hammastikulla kuuntelupäähän pidinosan. Pöydällä on myös Kelan A-todistus sairauslomaa varten.
Vastaanoton kirjaviisaus lisääntyi Lääkärin käsikirjan verran.
Takapöydälle tuli myös lisää välineitä Johnin ihmeteltäväksi, tosin sitä ei pehmytosien puuttuessa juuri veitset ja piikit pelota.
Poskiontelotulehdushan sieltä löytyi pitkittyneen flunssan takaa.
Tutkimuspöydälle on vedetty puhdas paperi.
Toivotan potilaalle pikaista paranemista ja lääkärille rauhallista päivystysvuoron jatkoa!
Hykertelyksi meni tämän tutkiminen.. ei tarvinne peljätä tätäkään lääkäriä, vaikka ehkä ensi kerran tavatessa saattaakin potilas hiukan hätkähtää. =) Hieno on kaiken kaikkiaan lopputulos!!
VastaaPoistaHihihihii.. Aika pelottavan näkönen lääkärisetä, mutta ehkä se on sitäki lempeämpi... ;)
VastaaPoistaIhana kokonaisuus.
VastaaPoistakiva kun palasit blogimaailmaan.
Muah, lievästi sanottuna hauska tuo amputaatio.. mitäs se nukkekodin rouva oli mieltä siitä, että Martinilta vietiin koko alaruumis kenkineen kaikkineen?
VastaaPoistaOn tuo vaan upea vastaanotto kaikkine yksityiskohtineen!!
Hammondin rouva on tilanteeseen ihan tyytyväinen, hän kun näyttää tätä nykyä olevan töissä vastaanoton alakerran astiapuodissa ja tekee pitkää päivää, ja nyt hän voi olla varma, että Martin ei sillä välin karkaa kotoa eikä edes sotke mattoja kengillään. =P
Poista