pikkuruista

pikkuruista

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Kokeiluja kirkkaalla decalilla

Kirkaspohjaisen decal-paperin työstämisessä on aina mukana pieni jännitysmomentti. Tuostettuna valkoisen taustapaperin vuoksi siirtokuvat näyttävät ihan erilaiselta kuin lopulta läpinäkyvälle lasille siirrettynä.

 Ruskeapohjaisista kuvista tuli lasilla tosi kivoja, väri jäi läpikuultavan haaleaksi ja lopputulos on ihan erilainen kuin paperietiketillä.


Myös teksteissä vahvemmat värit toimivat ihan hyvin. Vaaleat sävyt taas jäävät liian hailakoiksi ja joitain lasiastioita meikkailin yrityksen ja erehdyksen kautta useaan kertaan, ennen kuin lopputulos oli kelpaava.


 Eau de cologne -etiketti kiertää koko pullon.


 Nämä pikkuruiset kannelliset muoviastiat ovat olleet jemmassa ties kuinka pitkään, kun en ole keksinyt oikein järkevää muokkausta. Kirkkailla siirtokuvilla niistä tuli heti esillelaiton arvoisia.




 Mihin lie etikettiteksti viitannee, mutta tämä näyttäisi ihan vanulappupurkilta.


Keittiöön istahtaa tämä kaakaoinen purnukka. Tässä väri on sen verran haalea, että ainakaan millään kaakaotäytteellä tekstiä ei enää näkyisi ollenkaan. Nämä ovat kaikki ehkä muutenkin somimpia ihan tyhjillään. 

Astiajemmasta päätyi koristeluun myös muutama kulho. Vadit saivat vähän väriä posliinitussilla ja decal-kuvilla ja ikälisäkäsittelyn akryylimaaleilla.

Näihin hain vanhan emalivadin tuntua, olkoonkin, että materiaali on oikeasti posliini. Tässä pienoismaailmassa ei ole niin pilkuntarkkaa! 



 Kylpyhelmipullo sai kukkaisen etikettinsä myös. Valkoisia puutarjottimia koristelin kukilla ja perhosilla myöhempiä aamiaisasetelmavirityksiä odottelemaan.

Posliinimukeissa kirkaspohjainen decal on valkopohjaista kirkkaasti (ehe) parempi. Reuna ei juuri näy ja väri toistuu kuitenkin riittävän vahvana. 

 

 
Myös tarjottimiin kirkkaalla saa uskottavat leimat.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti