pikkuruista

pikkuruista

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Valoa veskiin

 
 Ulkohuussi-roombox sai valaistuksensa ja rauha laskeutui lasikannen alle. 

 Nurmen päällä irrallaan ollut huussi istahti syvemmälle ruohikkoon ennen sähkötöitä. Valmisruohomatosta sai ruohon kaapimalla irti pienen kostutuksen jälkeen.

Huussi asettui paikoilleen Erikeeperin käskystä, minkä jälkeen lisäilin vielä ruohomättäitä seinustoille. 


Valaisimena on 100 asteen diffuusi lämmin valkoinen led. Virranlähteeksi irrotin pattereilla toimivasta led-valosarjasta patteripesän.

 
 Mökin seinään ripustin tikkataulun.

  
 Kuvan tulostin netistä ja liimasin balsapalaselle. Tökin tauluun reikiä muistoiksi kesäiltojen tikanheittokisoista.


 Tikat tein ohuesta kartongista ja akryylimaalista, varreksi löytyi miniatyyrisaranoista ylijääneitä muutaman mm:n mittaisia ruuveja.




 Viimeisimpänä kansilasi paikoilleen ja luukku kiinni!



Tässä huusissa ei pelätä pimeää. Hyvä valaistus ja nippu Aku Ankkoja on yhdistelmänä kyllä melkoinen riski peräpukamien synnylle, mutta ehkä huussin harvarakenteisuus suojelee niiltä ainakin pahimpaan itikka-aikaan!

1 kommentti: