pikkuruista

pikkuruista

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Mitkä lautaset kattaisin tänään?

Pitkästä aikaa pääsin oikein häiriöttömällä hartaudella syventymään decal-piipertelyyn.


Osa viikonlopun saldoa (virkkuut ovat jo menneiltä ajoilta). Lautastilaus maailman ääristä tuli viikolla, ja siitä asti viikonlopun ohjelma on ollut kiveen hakattuna odottamassa perjantain käynnistyskipinää.

 Sinivalkoiset tuulimyllylautaset ovat yksi ehdoton suosikkini, joten palasin näihin jälleen vähän. Kuvio on sirolla posliinilla kaunis, ja reunan sinisten kuvioiden ansiosta pienet säteittäiset viillot, joita kuvion asettuminen koveralle pinnalle vaatii, jäävät hyvin piiloon.

 Syömään!



Nämä ruokasalin seinälle istahtaneet tipuset ovat wannabe-Portmeirion Botanic Garden Bird -sarjalaisia.


 Rappuseinälle päätyi Botanic Garden -sarjan suloisia kasviversioita.

 
Kiinnitykseen paperitapetille näytti riittävän kaksipuolinen valokuvatarra.


Ja vielä Pomona-sarjaa.

 Kotimaista designia pääsi edustamaan Taika.


 Varsinkin siniset sopivat decal-kuviksi kuin nenä päähän. Jälleen reunan kuviointi vie viillot näkymätömiin.


Punaisissa väri ei toistu niin uskottavana, mutta tunnistettavia nämäkin ovat.


 Vähän hempeilyä pitää aina tietysti olla mukana.

 Ja sitten arkista siivottomuutta kaiken soman vastapainoksi. Näitä likaisia astioita olen tehnyt aiemminkin, nyt jalostin ideaa vielä vähän ja lisäilin akryylimaalilla sosekeittoon raejuuston jäämiä ja lasagnelautaselle punajuurta.


 Toinen siro sininen ruokalautassarja. Näissä on jotain lämmintä mummolafiilistä. Melkein kuuluu kaappikellon rakse.

 Pakolliset Potterit.

 Yksittäiset extrat. Tuulimyllylautasia tulostelin kuuden hengen astiaston verran, mutta jotenkin tämä on parempi koriste- tai seinälautasena kuin koko sarjana, ja posliinille päätyi vain yksi.

2 kommenttia:

  1. Voi mahotonta! Sulosia. Mutta varsinkin tuo tuolin alla oleva "raitamatto", ottasin semmosen niiin mielelläni ihan 1:1 koossa! Tottapuhuen melkein koko talon, tiskialtaan punajuurilasagnesotkut voisin jättää pois. ;)

    VastaaPoista
  2. Hienoja lautasia, varsinkin Taika-lautaset ovat suosikkiani, niitä kun löytyy omasta kaapistanikin. Myös edellisen postauksen pulloetiketit ovat todella onnistuneet, niin aidot!

    VastaaPoista