pikkuruista

pikkuruista

tiistai 24. helmikuuta 2015

Valmista

Nyt on lasikansi ruuvattu takaisin paikoilleen ja shabby chic roombox valmis.

Kannessa on saranat yläreunassa, joten luukun taakse on vielä helppo tehdä muutoksia, jos sellainen välttämätön tarve iskee.

 
 Asukasta en tähän boksiin varmaankaan laita. Vaikea olisi päättää, mikä se edes olisi lajiltaan. =D Pink panther?

 

 
 Päätyseinälle mallailin ensin feikki-ikkunaa, mutta siitä ei tullut uskottavaa millään. Lopulta sinne asettui kaksi värimaailmaan sopivaa posliinilautasta, jotka olen aiemmin siirtokuvilla koristellut Beatrix Potter -sarjan mallejaan kuvaamaan. Seinän yläreunaan lisäsin pitsin, ihan vain silkasta pitsin lisäämisen ilosta.

 Seinähyllylle istahti pieni kastikekannu.
 Pöydälle lainasin nukkekodin hyllyltä aiemmin tekemäni kuppikakkukirjan. Seinäkalenteri jää näyttämään boksin valmistumisvuotta.
Kattaukseen jäi valikoimaksi makeaa mahan täydeltä; jäätelö ja kermatäytekakku.

 Kaapin toisen oven jätin raolleen. Ovet ovat kiinni pelkillä liimasaranoilla - ovien karmit ovat liian kapeat millekään kätköjeni pikkusaranalle.


Painamalla kaapin oven saa kiinnikin - elastista tuo Erikeeper!


 Divaanin kulmalle lisäsin vielä hitusen Beatrix Potteria, Petteri Kaniinin seikkailut.

 Kattovalo on pieni ja huomaamaton, suoraan katon läpi poratusta reiästä tuotu led. Ledin päällä on muoviholkki himmentimenä.

 Tämän kokoinen laatikko oli kokeilemistani bokseista ensimmäinen laatuaan osoittautui aivan optimaaliseksi roomboxiksi! Syvyyttä on jo selvästi enemmän kuin 3D-taulunkehyksissä, ja näihin mittoihin saa aika hyvin rakenneltua mitä vain. Mittakaava jää pienemmäksi kuin 1:12, joskaan en ole näissä aivan pilkun tarkka - 1:12 jakkara sopii sekaan ihan riittävällä tarkkuudella.

 Rumalle patterikotelolle täytyy vielä kehitellä kauniimpi kuori.



Sen pituinen se, muutaman päivän intensiivijakso shabby chicia! =)

9 kommenttia:

  1. Mielettömän hieno, ihania pieniä yksityiskohtia :) Olispa kiva kokeilla tehdä joskus itsekkin jotain tämmöistä, isolle nukkekodille ei ole edes tilaa asunnossa niin tämmöisestä olisi varmaan vähän helpompi aloittaa.. :)

    VastaaPoista
  2. Mulla olis varmaan juuri noin paljon pitsiä, hömppää ja vaaleanpunaista jos olisin sinkku ja asuisin itsekseni mummonmökissäni! :) Nyt pitää ottaa huomioon vähän noita miesasukkaitakin ja pitäytyä pienissä vaaleanpunaisissa jutuissa.

    VastaaPoista
  3. Mahtavan pastellinen lopputulos ja hurjalla vauhdilla!

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana lopputulos. Tykkään kovasti, vaikka normaalisti en ole mikään pitsin ja krumeluurin ihailija.

    VastaaPoista
  5. Kaunis boxi :)
    Ilo katsella pöydällä. Valaistuskin on juuri sopiva ja tuo mukavasti sisällön esille.

    VastaaPoista
  6. Mitä olet ajatellut askarrella seuraavaksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnitelmissa on aiemmin valmistuneen ulkohuusin ympärille rakentuva palanen kesämökin pihaa. Tarvikkeet alkavat olla jo valmiina, vain ruohomaton puuttuminen estää ryntäämästä liimahuuruihin. =)

      Poista
  7. Kiitos mukavista kommenteista! <3

    VastaaPoista