pikkuruista

pikkuruista

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Loma-ajan riemuja

 Ruhtinaallisen pääsiäisloman alkajaisiksi kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä astioita paperista. Emalin sileää pintaa en niihin saanut, mutta ruosteisen romulookin kuitenkin. Parin maalikerroksen ja lakan jälkeen ne ovat yllättävänkin jämäköitä.

 Astianpesuainepullon tilasin valmiina.

 Nautiskelin taas valkoisten astioiden koristelusta vesisiirtokuvilla, mutta niin mukavaa kuin se onkin, enää tähän taloon ei taida mahtua yhtään astiaa enempää...

Vessaan koristelin ruusuisen posliinisarjan.

Kylppäriremontti on ollut viime päivien pääteema! Alkutilanne oli karu, mutta visiot olivat valmiita.

Tapetti löytyi paikallisen askarteluliikkeen paperivalikoimasta. Sen alapuolelle liimailin pystypanelia 1 mm:n balsasta.

 Käsienpesuallasta varten halusin kunnon kaapiston. Pikaisen suunnitteluvaiheen jälkeen mittailin taustan vahvasta pahvista.

Näkyvät osat ovat 2 mm:n balsaa.

 Kaappien oviin viiltelin askarteluveitsellä pienet koristeurat. Tason alle jätin pyyhkeitä varten avolokeron, mutta ovet ja laatikot liimasin aukeamattomiksi.
 Väri vaihtui parilla kerroksella akryylimaalia ja vernissaa. Keittiön rakentelusta jäi sopivasti vetimiä yli vielä tähänkin tarpeeseen.
Käsipeilin irrotin mustasta taustastaan ja maalasin muutamaan kertaan hopeamaalilla.

Peili ja allas paikoilleen - ready! Peilin toiselle puolelle en tehnyt symmetrian rikkoutumisen uhallakaan toista avolokerikkoa, koska halusin sille puolelle pyyhkeet roikkumaan tapettia vasten.

Allaskaappi täytyi istuttaa paikoilleen kaiken remonttipölyn keskelle jo tässä vaiheessa, koska halusin upottaa sen seinä- ja lattiapanelointiin eikä niiden päälle. (Eikä vähiten siksi, että ohut balsa oli loppu siitä ainoasta liikkeestä, joka sitä tällä seudulla myy...)



 Umpinaiseen väliseinään tein hämäysoven. Runko on balsaa, kohokuviot leikkasin vahvasta paperista ja maalasin akryylimaalilla päälle (oikealla maalattuna).
Muissa talon väliseinissä on oikeat ovet, mutta tässä matalammassa vinttikerroksessa vain umpiseinä. Yritin pitkään ajatella, että ei se oikeasti haittaa, koska koko etuseinä on auki, mutta haittaa se. Kyllä pitää ovi olla. Mitä hyötyä on hienosta kylpyhuoneesta, jos sinne ei pääse kuin lekalla?

 Nyt on ovi. Ei tästäkään ilman väkivaltaa pääse, mutta hädän hetkellä voi edes vähän aikaa elää siinä harhaisessa mielihyvän tunteessa, että pääsee! Vedin täytyy vielä jostain keksiä.
Lautalattian tein siis myös siivutetusta 1 mm:n balsasta, jonka maalasin kertaalleen irrallaan ja toistamiseen lattiaan liimattuna. Päälle lisäsin lakan siinä toivossa, että se suojaisi valkoista pintaa kellastumiselta. Tässä vaiheessa liimasin väliseinän paikalleen ja lisäilin lattialistat ja panelin päälle poikkilistat.



Toisella puolella väliseinää, tilassa jonka rooli on edelleen avoin, on nyt ovi myöskin. =)


Irtonaisen väliseinän paikka asettui lopulta puoleen väliin yläkertaa, jolloin kylppäri on tilavampi kuin alempien kerrosten keittiö tai makuuhuone. Tämä siksi, että halusin myös saunan, ja tähän se juuri ja juuri mahtuu.

Rajasin siis vielä yhdellä lyhyellä väliseinällä osan kylppäristä saunaa ja suihkutilaa varten.


WC:n puoleisen pinnan väliseinästä tapetoin ilman panelia. Fb:n nukkekotikirppikseltä tilatut söpöt korit ja matto (Teijan käsialaa) ovat odotelleet kylpyhuoneen valmistumista jo pitkän aikaa.

 Siirtokuvilla koristeltuun kuppiin mahtui sopivasti Fimosta aiemmin tekemäni saippua.


Metallihyllykköön rullailin pyyhkeitä ja  paperirullia.

 Saippuoita riitti tähänkin jemmaan. Täällä taitaa asua joku hygieniafriikki.



 Pyyhkeiksi sopivaa kangasta löysin taannoin Eurokankaan jämälaarista. Raidat värittelin puuvärikynällä ja liimasin pyyhkeet kevyesti niin, että ne pysyvät kauniisti laskoksilla. Ohuesta puuvillalangasta lisäsin pyyhkeisiin ripustuslenkit.

Vessapaperiteline vielä puuttuu.


Suihkutilan viereen ripustin kylpypyyhkeen toiveikkaasti saunan valmistumista odottelemaan.


Suihkutilan kaakelipaperin tilasin netistä (Finn Aimo) ja päällystin palat kontaktimuovilla kiiltäviksi.  Saunan seinät ovat vasta mietinnässä!

3 kommenttia:

  1. upeata tulee, allaskaappi on ihku.
    Aurinkoista pääsiäistä!

    VastaaPoista
  2. Voi että se on hieno!! Ja ovi, pitäähän se olla.. :D

    VastaaPoista