pikkuruista

pikkuruista

torstai 9. tammikuuta 2014

Harjakaiset



Talo on nyt pintojen puolesta melkein valmis ja koottu. Tällainen siitä tuli: 

 

vrt. alkuperäinen:

Sisältä ennen tapiseerauksia näytti tältä:
 

Nyt näyttää vähän valoisammalta:
 
Tapetoin ja maalasin kaikki levyt irtonaisina, mikä oli huomattavasti helpompaa kuin kasattuna, mutta toisaalta lopputulosta ei nähnyt ennen kuin kaikki pinnat olivat valmiit. Kyllä koetteli malttamattoman kärsivällisyyttä se!


Toisessa päädyssä isommista huoneista avautuu kaksi ovea, joiden eteen täytyy rakennella vähintään ranskalaiset parvekkeet.


 Kaksi alinta kerrosta. Valoja varten täytyi irtonaiseen takalevyyn mittailla reikien paikat ja porata aukot valmiiksi ennen tapetointia ja kasausta. Jännitti loppuun asti, osuivatko reiät kohdilleen katon rajaan. =) Valot ovat patterikäyttöisestä led-valosarjasta, jonka ledit painelin kuvausta varten vain takaseinän reikiin hujan hajan.

Ylimmästä kerroksesta puuttuu vielä irtonainen väliseinä, jonka paikan voi vapaasti valita. Vintistä myös toinen pääty on vielä raakapinnalla, koska sen rooli on vielä mietinnässä. Pelkkä veski, vai mahtuisiko saunakin?

 Lattia on myös ylimmässä kerroksessa käsittelemätön.

 Seinillä on siskon lastenhuoneen tapettijämistä iki-ihana raitatapetti, jopa sopi hyvin myös 1:12-kotiin. Tänne tulee jonkinlainen oleskelutila, ehkä takkahuone.

Keskimmäisestä kerroksesta aika paljon tilaa vievät kumpaankin suuntaan nousevat/laskevat rappuset. Lattialevy on ensin valkoisella, sitten harmaalla maalattu, mattopuukolla viillelty ja lopuksi vernissalla viimeistelty. Katto on saman tyylin lankkukattoa valkoisella maalilla.Tähän huoneeseen tulee todennäköisesti ruokasali.
Porrasaskelmien etureunaan liimasin hopeiset tarrat korttiaskarteluarkista ja lakkasin viimeiseksi vernissalla, jolloin pinta sai pienen kiillon, maali suojan ja tarratkin pysyvät paremmin paikoillaan.

Tapetti on askarteluliikkeessä irtoarkkeina myytyä, katonkipaksuista ja hopeakoukeroista.

Keskikerroksen pienempi huone. Tähän tulee keittiö.


  
Tapetti on Prisman alelaarin jämätapettirullasta, jonka sain 3 eurolla. Väri on vaaleampi ja enempi beige kuin keltainen toisin kuin kuva väittää.

Alakerran isompaan huoneeseen tulee olohuone. Tänne tulee myös seinävalaisin portaikon katveeseen. Pohjakerroksen lattia on samalla systeemillä tehty kuin yläkerrankin, tosin pelkällä harmaalla maalattuna.





Tämäkin tapetti on oikean koon alelaaritavaraa, tapetin nimi taisi olla "Isoäidin aikaan". 

 Alakerran pienempään huoneeseen tulee makuuhuone.

Tapetti on vahvaa askartelupaperia. Väliseinien puun väriset ovet maalasin pariin kertaan valkoisella ennen tapetointia, ja talon kasaamisen jälkeen lisäsin kullanväriset rivat. Niitä löytyi omista varastoista juuri sopivasti 4 kpl. Ovissa oli alunperin pienet puunupit.

Valmista taloa ihastellessa en malttanut olla vähän leikkimättä ja mallailematta!


Seuraavaksi ajan niin salliessa alkaa kalustaminen ja sisustaminen huone huoneelta. Ah, nautin! <3 

3 kommenttia:

  1. Tää on tutisuttavan ihana! Mulle tulee oikea raksakuume. <3

    Miten onkin noin hyvin 1:1 kokoisen näköisiä tapetteja, en osaa yhtään jotenkin kuvitella, miten pientä koukeroa nuo olis oikealla seinällä! Vaikka niinhän ne käy nuo pienet raidatkin oikeassa koossa ihan hyvin tuonne kammariin, mikseipä siis koukerotkin.

    VastaaPoista
  2. Riemastuttavan aito "just rakennettiin" -fiilis tulee kun alimman kuvan ovenpielilistat puuttuu.. niinhän ne aika kauan puuttu täältäkin! :D

    VastaaPoista
  3. Onpas tosiaan ihanan näkönen talo! Siitä se on hyvä jatkaa joka välissä ku muilta kiireiltä ehtii. :) Välillä aina iskee ajatus, että kyllä kai munki pitäis alkaa jotain näpertää ku näitä kattelee, mutta toistaiseksi olen saanu itteni hillittyä. :)

    VastaaPoista